sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Arki on parasta

Sunnuntai on kulunut pyykkipäivän merkeissä ja joulukoristeita pois siivoillessa. Minikuusi alkoi karisemaan siihen malliin, että uloshan se oli jo aika roudata ja samalla sai kaikki tontutkin kyytiä. Jännä juttu, miten kiva niitä joulujuttuja on laitella pikkuhiljaa esille ja fiilistelllä, mutta sitten kun joulu on ohi on mulla aina kamala kiire korjata ne pian pois. Ikkunatähdet saa vielä jäädä, tuohan ne valoa pimeyteen.

Vielä viimeisiä jouluisempia kuvia piti ottaa eilen illalla, missä näkyy meidän hämyisiä nurkkia. Hämyisiä kuvia siksi, että siivouksesta on lintsattu joulun jälkeen ja hämyssä ei pölyt ja sotkut näy : )


 


 
 

 

 
 

Rakkaimmat ja tärkeimmät joululahjatkin sain viimein kuvattua. Parasta on läheiset ihmiset, jotka tuntee niin hyvin että tietävät mistä eniten ilahdut. Ykköslahja oli ehdottomasti jo vähän ennen joulua saatu ipad, joka onkin melkein kasvanut jo mun käteen kiinni. Muita ihanuuksia oli ehdottomasti lyhtytalo, jollainen mun kokoelmasta just puuttuikin, joulukirja, blingit kuoret puhelimeen, Body shopin suihkugeeli ja kosteusvoide sekä muistikirja kummitytön kuvalla ja tekstillä: "kummin muru" <3 Parempia juttuja en olisi voinut toivoa.



Uusivuosikin alkaa jo painaa päälle. Suunnataan huomenna aikalailla ex-tempore reissuun Tallinnaan. Jos ehtisi nopeasti katsastaa paikalliset alennusmyynnitkin...

 
Ihanaa loppuvuotta,
 
toivottelee
 

Kookos
 
 
 

 

 

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulua

Joulu on nyt virallisestikin melkein ohi, huomenna jälleen työpäivä. Nopeastihan se taas hurahti, melkein huomaamatta. Meidän joulu sujui kotona, vaihtelevasti omalla kokoonpanolla sekä vieraiden kanssa aikaa viettäen. Kaikenkaikkiaan hyvä joulu.

Vaikka joulu onkin ihana, ehkä paras hetki mulle kuitenkin on aina se, kun talo hiljenee ja saa sytytellä kynttilät ja käpertyä sohvalle viltin alle joululahjakirjojen ja suklaan kanssa <3

Joulukoristelut meillä on kynttiläpainotteisia, tosin kynttilöitähän mulla on esillä ympäri vuoden muutenkin. Ja meidän joulukoristeluista ei löydy punaista, edelleenkään. Ehkä mä vielä joskus taivun punaisiin joulukoristeisiin...

Mailegin tontut kuuluu uunin reunalle
 

Meidän minikuusi
Rakastuin kirkkaisiin kastehelmiin. Kavereina mun
keräilemät köyhäinhopeiset koristeet
 

 Tosi tonttu
 
Ikkunassa roikkuva "hopeinen"

 Valkoiset hyasintit on mun lemppari-
joulukukkia. Niitä löytyy monta...
 ...ja erilaisita purnukoista. Tämä
tuunattu hedelmäpurkista
 
 
 
Aamukahvit aamuhämärissä
 
Käpyjä ja tuiketta
 
 
Jarkko Aholan joululevy on soinut meillä ehkä puhki jo ennen joulua ja joulun aikana. Tänä iltana fiilistelen sitä vielä kynttilän valossa viimeisen kerran ja sitten good bye ensi jouluun.

 
 
 Ihanaa arjen alkua,
 
toivottelee
 
Kookos
 
 
 

maanantai 3. joulukuuta 2012

Pieniä näpertelyjä...

On tässä tosiaan viime päivinä aikaa näperrellä kaikenlaista, kun tuo flunssa pakotti tahdin seis ja pysymään sisätiloissa. Mulle on ihan painajaista, kun ei voi tehdä juuri MITÄÄN, joten purkasin ylimääräistä energiaa ja tekemisvimmaa kaikkeen pieneen säätämiseen.

Kieputtelin yhtenä iltana rautalangasta tuplakierroksella sydämen, jonka ympärille laitoin mun hääkimpusta jäänyttä helminauhaa pätkän. Meni sekin viimein johonkin käyttöön, kun en ole poiskaan raaskinut sitä heittää. Sydän päätyi sitten rakkaalta ystävältä monta vuotta sitten saatujen vanhojen tikapuiden askelmaan roikkumaan. Tikapuut on mulle äärimmäisen rakkaat, mutta ovat hakeneet paikkaansa pari vuotta ja nyt ne vaan yhtäkkiä ihan kun kuului makkariin sydämineen : )



Kaivelin jo viikonloppuna pikkuhiljaa esille lisää pieniä joulujuttuja, valoja ja kynttelikön. Huomasin että meidän kynttelikköhän on ihan tosi tylsä, sellanen harmaa teräksinen. Onneksi on spraymaalit jälleen pelastamassa. Spreijasin ekana mustaksi, sitten valkoiseksi ja lopuksi hioin. Vähän kyllä jännitti, kun spreijasin aika vauhdilla ja maalia roiskui sähköjohdon liitinkohtiinkin... Hyvin tuntui kuitenkin kynttelikkö pelaavan ja nyt näyttää paljon enemmän meidän kyntteliköltä : )

 

Valmiiksi spreijattu




Alkuperäinen versio


 Hiottuja koukeroita
 
Rempan seurauksena ollaan käyty läpi kaikki mahdolliset kaapit ja kolot, joihin oli kertynyt järkyttävät määrät turhaa tavaraa. Vaatehuoneen perukoilta löytyi sinivihreäkirjava puulokerikko, jonka meinasin jo ensin heittää polttoon. Kokeilin kuitenkin maalata sen pensselillä ja harmahtavalla maalilla. Lopuksi kiinnitin vielä lokeroihin numerotarrat. Siitähän tuli ihan toimiva säilytyslokerikko kaikille mun pienille napeille, puukuvioille ja nauhoille. Eli ihan selvä tuunaustarvike lokerikko.
 

Onneksi tänään pääsin jo töihin, alkaisi täällä kotona jo olemaan kaikki mahdollinen siirrelty ja järjestelty uuteen uskoon... Jännästi oikealla lomalla ei ikinä ehdi eikä huvita siivota ja järjestellä esim. kaappeja tai näperrellä kaikkia pieniä juttuja, aika menee silloin kaikenlaiseen muuhun ohjelmaan ja ystävien treffailuun yms. Eli onhan tästä sairaslomasta jotakin hyötyä ollut, ainakin meillä on siistit kaapit ja monta jätesäkillistä tavaraa lähtenyt roskiin ja kiertoon.

 
Muksaa alkuviikkoa,
 
terkuin
 
Kookos



keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Pieniä ilonaiheita

Synkkää, pimeää ja ankeaa ikkunan takana. Jei, tänä iltana alkoi hiljalleen leijailla pieniä hiutaleita maahan! Meikäläinen on haahuillut kotona villasukissa ja lukenut kasakaupalla kirjoja, pakollinen flunssapysähdys. Ja ehkä tarpeellinenkin.

Pienet asiat on saaneet mut viimepäivinä iloiseksi, ei tässä kotona kovin paljon extremeä ole tarvittukaan : )


Remontti on ohi ja tavarat paikoillaan. Ja olkkarin
vanha pöytä myyty. Nyt mennään väkiaikaisratkaisulla.
 
 

Korvapuustit onnistui loistavasti
 
 
 
Opettelin ja opin helmineuleen. Tuubihuivia
siis jälleen tulossa...
 
 
Metsästä löytyi kauniita risuja,
joihin sai kristallit roikkumaan
 
Tylsästä kiikkutuolista tuli
paljon houkuttelevampi
pienellä rekvisiitalla : )
 
Kynttilöitä saa taas polttaa ja paljon!
 
Ja ekat jouluvalot voi viritellä
 
Ja toisetkin...
 
Mies tuntee mun rakkauden vanhoihin
rojuihin ja toi mulle ihanan vanhan
silitysraudan <3
Eli keep calm and carry on...
 
 
Muita teitä, jotka on löytäneet
pieniä iloja?
 
 
Terkuin


 
Kookos


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Viime päiviä

Meillä on viime päivät edelleen lähinnä remontoitu, asennettu lattiaa ja maalattu seiniä...Onneksi paljon on jo valmiina. Toki sen lisäksi on ihmetelty koirien kanssa talven ensilumia (jotka ehti kyllä jo sulaa), kuljettu metsässä, oleiltu kotona ja poltettu kynttilöitä sekä kaivettu jälleen esiin kaikki kutimet ja langat (ja tuhat keskeneräistä kudontaviritelmää...). Etsin joululaatikosta jo esille valosarjoja, joita virittelin sisälle lyhtyjen sisään. Pakko keksiä jotain valoa tähän ankeaan pimeyteen.

Tässä hyvinkin kuvapainotteinen päivitys meidän viime päiviin liittyvistä jutuista.


Ekat seinät on jo kuultomaalattu, jee! Onneksi
remontointi on onnistunut alue kerrallaan,
eikä kaikkia tavaroita ole tarvinnut
roudata ulos : )

 
 
Lumet ilmestyi yhtäkkiä! Ihana auringonpaiste
ja ensilumi teki täydellisen ulkoilupäivän...
 
 

Valoja ja lyhtyjä alkaa olla kämppä
täynnä... Tämä toimii tällä hetkellä
yöpöydän lamppuna.
 



Viimeiset ulkomuratit pelastettu
pakkasilta ja tuotu sisälle
 
 
Sain yhtenä päivä mieheltä ilolahjaksi ison peltitalon ja pari keraamista sydäntä <3 Kiva kun toinen tuntee niin hyvin, että tietää mistä eniten ilahtuu. Laitoin talolyhdyn sisään myös yhden valosarjan. Valaisee kivasti noista ikkunoista.
 

 
Ceppo palleroisesta on kasvanut ihan yhtäkkiä juniori. Mun pienestä vauvasta ei ole enää jäljellä muuta kuin luonne!
 

Ai niin, löysin uuden ehdottoman lempparituoksun itselleni. Tai oikeastaan mieshän sen löysi laivatuliaisena. Olen ihan tuoksufriikki ja tykkään kaikista näteistä pulloista ja aika kevyistä tuoksuista. Enkä lähde mihinkään ilman hajuvettä. Tämä uusin lemppari on Escadan Especially ja ihan mun tuoksu <3 Love it! Tätä olenkin suihkinut joka päivä...
 



Onneksi tänään on vielä vapaailta ja kaikki lokoisat sunnuntaisarjatkin tulossa. Sunnuntai on ehkä viikon parhaita päiviä, kun yleensä kaikki pakolliset hommat on tehty ja voi vaan oleilla ja ihmetellä.

Näihin kuviin
ja
tunnelmiin.

Kookos




 


keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Avaimia?

Treffasin tänään ystävän kaupungilla ja käytiin kahvittelemassa sekä kiertelemässä vähän kaupoilla. Ja siis mitä, Sokoksellahan oli jo sisustusosastolla joulutavaroita ja koristeita vaikka kuinka paljon! Olin jo ehtinyt unohtaa kuinka aikaisin joulujutut kauppoihin tulee. Ihan näin aikaisin en kyllä itse vielä pysty aloittamaan joulusta fiilistelyä. Tosin pakko myöntää, että nappasin Anttilan lehtihyllystä uuden Maalaisunelma-lehden joulunumeron : )

Surffailin Elloksen sivulla yhtenä aamuna ennen töihin lähtöä ja päädyin jälleen alennusosastolle. Klikkasin koriin pari avain -tyynynpäällistä sekä avain-pussilakanasetit. Huomasin että mun  mielestä toi avainkuosihan onkin tosi kiva! Alkaakohan mulla nyt avainkausi? Haluaisin kyllä löytää jostain oikeasti vanhoja ja ruosteisia avaimia. Niistä voisi tehdä vaikka mitä, esim. jossain kranssin keskellä ne olisi ihania roikkumassa...




Arvatkaa mitä, meillä paukkuu vasara ja viuhuu maalipensseli. Eli siis remontti on alkanut. Uutta lattiaa on syntynyt jo useita neliöitä ja seinien hirsipaneelitkin on jo osittain vaalentuneet kuultovalkoisiksi, just niinkun olen jo kauan halunnutkin : )Tulos on kiva, mutta tämä remontin keskellä eläminen on aika järkyttävää.



Nyt iltateetä sohvalla ja kurkistus siihen Maalaisunelmaan. On tässä syksyssä ne hyvätkin puolet, esimerkiksi villasukat ja kynttilät.



 
Terkuin
 
Kookos




tiistai 16. lokakuuta 2012

Piha talviteloille...

No joo, talvihan se sieltä selvästi on tulossa... Illat on kylmiä ja aamulla autonlasit on huurteessa. Viikonloppuna ajettiin nurmikot viimeisen kerran ja haravakin pitäisi kaivaa esille... Eipä ole enää paljon kesäkukista iloa, paitsi että pelargoniat yrittää vielä pukata uusia nuppuja. Murateista osan kannoin sisällä, kestävät sitten tai eivät, osa taas sai jäädä koristamaan syksy/talviasetelmia.

 
Tallista löytyi vanha uuninluukku, joka oli mun mielestä niin kiva,
että hautasin sen hiekkaan koristeeksi.

 

Koristemalja, vettä ja kiviä. Ainoa hyöty,
että koirat keksivät alkaa juoda siitä...
 
 
Mun syksy/talvikukat on aina tylsästi callunoita. En vaan jotenkin lämpeä krysanteemeille tai
millekkään "oikeille" kukille. Ja näiden väritkin on aina mulla samat... Tosin sentään työnnän niille kaveriksi vähän jäkälää tai havuja. Kaavoihin kangistunutta?
 

Heinäseipäissä
 
 
 
 
Muratit vielä kasvaa ja kukoistaa
 
 
Järvestä löytynyt kahvipannu
sai käyttöä jälleen
 
 
 
Kirpeää ja kuulasta 
viikkoa,
 
Terkuin
Kookos