perjantai 18. toukokuuta 2012

Ilolahjoja ja muuta mukavaa...

Niinpä se vaan taas tämäkin viikko tuli lusittua ja jälleen perjantai. Ja hei, nythän on melkein kesä, eilen pystyi olemaan jo shortseissa ja tänään oli pakko käydä kipaisemassa henkkamaukalta uudet bikinit (ihan liian monennet...)

Sain murulta viikolla kivan ilolahjan. Ilolahja-käsitteen olen oppinut mun ystävältä ja käsite on jäänyt meillä normisanastoon. Ilolahja on siis tietenkin lahja, joka annetaan vaan siksi että halutaan ilahduttaa toista, ilman mitää synttäreitä tai muuta syytä. Ilolahjoja on kiva saada, niitä kun ei osaa odottaa niinkun vaikka synttärilahjoja. Mun ilolahja oli siis Guessin valkoiset tossut. Tykkäsin <3 Olinkin jo suunnitellut vähän siistimpien "tennareiden" hankkimista, eli osui ja upposi.





Koiravauva Ceppo vie edellen valtaosan mun ajasta. Vauveli on kasvanut huimasti ja ehtii joka paikkaan. Osaa kyllä myös ilmaista oman tahtonsa hyvinkin selvästi. Mutta saa kyllä kaikki tempauksensa anteeksi omalla höppänällä ja viattomalla ilmeellään...




Meidän tämänhetkiset sisustuselementit,
Cepon possu, dino ja muut härpäkkeet


Tämänpäiväisen lenkin ja treenin vastapainoksi taidan alkaa värkkäilemään perjantaipitsaa. Kumma juttu, että just perjantaina pitsa on ehdottomasti jotenkin parasta.


Leppoisaa iltaa,

terkuin


Kookos




torstai 10. toukokuuta 2012

Vauvalomalla

Mun tämä viikko on mennyt aikalailla nopeasti, mutta myös ihanasti. Sain viime perjantaina kotiin koiravauvan, jonka kanssa olen ollut koko viikon kotona. Olen jo useamman vuoden suunnitellut toisen Berninpaimenkoiran ottamista ja nyt tutulle kasvattajalle sattui sopivasti syntymään kaksi urospentua. Toinen muutti meille, Ceppo-vauveli <3



Tämä karvapallero on tarvinnut mua melkein 24/7, mutta nyt tuntuu että alkaa jo pieni itsenäistyminen eikä vinkumista tule ihan heti, kun häviän hetkeksi näkyvistä. On noi pennut vaan niin hellyyttäviä, vaikka paljon vaativatkin.

Palleron täysipainoisen hoitamisen lisäksi olen ainakin ehtinyt käydä kynsihuollossa, jonka tuloksena tällä kertaa perus ranskalainen nimettömien timanteilla. I like <3 Katsotaan, kauan timantit mun käytössä pysyy...


Sen lisäksi olen ehtinyt juoda itsekseni pihakahveja sekä kahvitella ystävien kanssa... Eli hyvä viikko siis kaikenkaikkiaan. Tein aikalailla herkun Pätkiskakun Pieni pala onnesta blogista kaapatulla ohjeella. Kannattaa kokeilla : )

Pätkiskakku


1½ pötköä Dominoita

50-80 g margariinia

4 liivatelehteä

250 g mascarpone-tuorejuustoa

1 prk vaahtoutuvaa vanilijakastiketta

240 g Pätkiksiä


Murenna Dominot ja sulata margariini joukkoon.

Painele muruseos irtopohjavuoan pohjalle.


Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Paloittele Pätkikset pieniksi muruiksi ja sekoita tuorejuusto joukkoon.

Vaahdota vanilijakastike.

Yhdistä tuorejuustoseos sekä vanilijavaahto.


Kuumenna tilkka vettä ja purista liivatteet veteen.

Lisää liivateliemi ja kaada täyte pohjan päälle.


Anna kakun jähmettyä jääkaapissa väh. 3 tuntia, mieluiten yön yli!



Pihakahvit ja pala kakkua
 

Nyt Viidakon tähtösten ihmettelyyn, palataan taas pikaisesti...

Mukavaa viikonloppua,

terkuin

Kookos


 




maanantai 7. toukokuuta 2012

Blingiä Mirablingiltä

Sain ilokseni mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Mirablingin kanssa. Mirabling on kännykkä- sekä ipad kuoria netissä myyvä yritys. Koska mulle kännykän kiva ulkonäkö on tärkeää, tämä mahdollisuus sopi mulle loistavasti! Tykkään vaihdella omassa iphonessa kuoria vähän fiiliksen mukaan. Ja kuorikokoelma onkin kasvanut vähän kuin vahingossa...

Sain valita Mirablingiltä kahdet kuoret omaan iphoneeni. Koska tykkään kaikenlaisesta blingistä, valitsin tietenkin sitä myös kuoriini.


Diamond black


Twinkle white

Kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa valikoimat, mulle jäi vielä mieleen kummittelemaan monet muutkin kivat kuoret... Ja sitten jos joskus saan sen haaveilemani ipadin, löytyy sillekkin kivat kuoret tuolta. Tässä mun mielestä aikas herkullisen näköisiä yksilöitä:










 

 

Vaihteletteko te muut kännykän kuoria, vai olenkohan mä ainoa "puhelimenpukija?"


Aurinkoista maanantaita,

Kookos