sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Täydellinen Juhannus

Juhannus on vietetty ja tänään ollaan eletty jo normaalia arkea. Siivousta, ruohonleikkausta, pyykinpesua... Juhannus oli omalla mittakaavallani melkoisen täydellinen. Mitään ihmeellistä ei tehty, oltiin kotona ilman aikatauluja. Nukuttiin pitkään ja saunottiin ulkosaunassa. Syötiin hyvin ja hengailtiin ulkona, hetkeksi pääsin jopa aurinkotuoliin kun aurinkokin pilkahti.  Käytiin pikavisiitillä tapaamassa miehen sukulaisia ja katsottiin leffoja. Nautin juhannusruusujen tuoksusta, ihastelin ensimmäistä kertaa kukkivia pensaita ja istutin lisää ruusuja pihalle. Aina ei tarvitse tapahtua mitään ihmeellistä, että voi olla onnellinen ja nauttia juuri niistä pienistä hetkistä.










sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Kiva myös itselle

Usein muistaa olla kiva ja ystävällinen kaikille niille ympärillä oleville ihmisille, mutta välillä olisi tärkeää muistaa olla kiva myös itselle. Mä ainakin unohdan sen ihan liian usein.  Kiireessä nukun liian vähän, teen liian tiukkoja aikatauluja itselleni, lisään to do-listaan ihan liikaa asioita, unohdan levätä ja tingin omasta ajastani. 

Pari päivää sitten huomasin taas, etten ole ollut kovin kiva itselleni. Olen vaatinut itseltäni paljon, mutta en ole muistanut palkita itseäni. Palkinnoksi mulle riittää ihan hyvin vaikka päiväunet, kynsien lakkaus, hyvän kirjan lukeminen, hömppäsarjan jaksojen tuijottaminen putkeen tai auringossa torkkuminen. 

Joskus on tarpeen kuitenkin palkita itsensä myös jollain ihanalla 💗Ruokaostoksilla huomasin paikalliseen K-kauppaan tulleen pioneja kolmen nipuissa ja mitä ihanimmissa väreissä. Nappasin heti mukaan hennon vaaleanpunaisen kimpun. Samana päivänä kävin Sokoksella ostamassa lahjakorttia ystävälle ja ostin myös itselleni hopeiset korvikset. Päivän kruunasi tunnin päiväunet ja kuppi kahvia sport-lehden kanssa. Joskus vaan tarvitaan tällaisia juttuja. Muistetaanhan tykätä myös itsestämme. 











torstai 15. kesäkuuta 2017

Kukaton kesä

Pihan kesäkuntoon laitto ei ole jäänyt mulla minään aikaisempana kesänä näin viime tinkaan. Olen istutellut joitain orvokkeja ja pari muuta kukkaa saviruukkuihin, mutta kukkalaatikot ja kaikki isommat astiat ammottavat edelleen tyhjyyttään. Jostain syystä se ei ole edes haitannut mua. Yleensä olen tosi tarkka siitä, että kaikki kukat ja piha on ajoissa laitettu kesäkuntoon. Vaikka olisi kiire ja muuta tärkeämpää tekemistä, niin tuollaiset asiat ovat häirinneet niin paljon, että joskus olen istutellut kukkia yötä myöten. Ihan hölmöä, tiedän sen mutta luonteelleen kun ei vaan voi mitään. Siksi onkin ihan positiivista, etten tällä kertaa stressaa ja hermoile pihan ja kukkien vuoksi. 

Lohdutin itseäni sillä, että mitä väliä puuttuvilla kesäkukilla oikeastaan on, kun ympärillä oleva luonto on kauniimpi tällä hetkellä kuin mitkään istutetut kukat. Ja kyllä ne kukatkin vielä hankitaan, viimeistään viikonloppuna. 







perjantai 9. kesäkuuta 2017

Viikon parhaat

Viikkoon on mahtunut melkoisen paljon kivoja juttuja ja onneksi paljon vähemmän kurjia juttuja, lukuun ottamatta lähes jokapäiväistä sadetta ja muutaman päivän tulipalokiirettä joka sekin taittui järjestelemällä omia aikatauluja vähemmän hektisiksi.


- Tuoksu: vastaleikattu nurmi. Kesän eka nurmikon leikkaus ja huumaava ruohon tuoksu, homma tuntui jopa kivalta.


- Päivä: tiistai. Tarpeellinen kynsi-ja ripsihuolto, ihania uutisia ja lämmin työilta iltavuoron   lasten kanssa töissä.


- Hankinta: Uusi, valovoimainen objektiivi Olympukseen. M Zuiko on silkkaa rakkautta <3


- Vaatteet: Vilan lökäpöksyt. Tuntuu verkkareilta ja näyttää astetta siistimmiltä housuilta. Pelkään jumiutuvani näihin.


- Kirppislöytö: Facebookin kirppisryhmästä Ikean Hemnes vitriini satasella. Pitkän metsästyksen tulos, mutta se kannatti.


- Sisustushimotus: Lauantaisen Ikean reissun innoittamana yllättäen useat valkoiset astiat ja kuviolliset lasit sekä myös eräs ruokapöytä joka jäi mieleen kummittelemaan. Uutta reissua pakettiautolla on jo suunniteltu...


- Kauneustuote: Lumenen sävyseerumi. Mikä löytö! Kesäihon kevyt tasoittaja, ei pakkeloi kasvoja naamioksi ja antaa terveen hehkun. Vahva suositus.


- Kukka: Hortensia, sekä vaaleanpunaisena että sinisenä. Yksi paleltui pihalla, hankin tilalle kaksi uutta.


- Päätös: Ole armollinen itsellesi. Jätä jotakin suosiolla tekemättä, jotta et uuvuta itseäsi aikatauluilla. Elämä ei kaadu yhteen viikkoon. Eikä edes kahteen.












torstai 8. kesäkuuta 2017

Metsäterapiaa

Kun oma työ lastentarhanopettajana on melkoista sosiaalista ilotulitusta päivästä toiseen, huomaan kaipaavani entistä enemmän omaa rauhaa ja hiljaisuutta, tilaa ajatella ja ajatuksille. Metsä on mulle paikka, jossa pidän huolta omasta henkisestä hyvästä olosta. Asutaan maaseudulla, jossa metsään pääsee takapihalta suoraan ja joka ikinen päivä sinne suuntaankin. 

Kun kiukuttaa tai ajatukset on solmussa, metsässä kävely helpottaa. Joskus vedän vaan syvään henkeä ja annan ajatusten virrata. Tunnin kävelyn jälkeen mieli on jo paljon parempi ja ajatukset selkeämmät. Harmitkaan ei enää tunnu niin suurilta. Välillä vaeltelen hiljakseen ja välillä vedän kunnon hikilenkin, mielentilasta riippuen. Nautin kovasti myös hämärässä metsässä kävelystä, silloin aistii jotenkin paljon selvemmin kaiken ja kuulee luonnon äänetkin paremmin. Talvella valona toimii otsalamppu, nyt keväällä ja kesällä on myöhään iltaan niin valoisaa ettei iltakaan rajoita metsässä kuljeskelua. 

Parhaiten viihdyn metsässä ihan yksin. En kaipaa sillä hetkellä seuraa enkä juttukaveria, toki koiria mulla on mukana aina jonkinlainen kokoonpano. Kamera mulla on usein mukana näillä omilla retkillä, räppäilen kuvia sieltä ja täältä. Kuvat eivät välttämättä ikinä päädy minnekään, kunhan kuvailen omaksi ilokseni. 

Suosittelen tätä metsäterapiaa kaikille, halpaa ja ehdottoman tehokasta. Kun kulkee hiljakseen luonnossa, katselee ja kuuntelee, hetken päästä maailma tuntuu paljon paremmalta paikalta. Kannattaa ainakin kokeilla. 










lauantai 3. kesäkuuta 2017

Viikko puhelimen kuvien kautta

Tein vaihteeksi koosteen viime viikon jutuista ja tapahtumista puhelimesta kaiveltujen
kuvien kanssa. Puhelin kulkee itselläni aina ja joka paikassa matkassa mukana ja sinne kertyykin usein paljon räpsyjä viikon varrelta. Jotkut jää puhelimen muistiin, jotkut siirtyy instagamiin ja jotkut vaan deletoidaan... Viime viikolla retkeiltiin, nettishoppailtiin, haaveiltiin pitkistä aamu-unista, heiluttiin vahasutien kanssa ja haikeiltiin eskareiden päättäjäisissä. 


1. Eskareiden kanssa käytiin kevätretkellä Repoveden kansallispuistossa. Maisemat oli kauniit ja päivä onnistunut.
2. Retkipäivän auringon pilkahdukset.  
3. Puhtaat lakanat on ihan parhautta, olisin halunnut jäädä maanantaina viikonlopun jälkeen vaan  pitkille aamu-unille.
4. Zalandon paketista tuli mun ehdottoman varmasti käytetyimmät tämän kesän sandaalit 💗

1. Lyhty ja iltatunnelmaa ulkosaunassa eräänä iltana.
2. Vahasin kaikki lipastot ja kaapin vaniljan sävyisellä vahalla viikon kuluessa. 
3. Ruusu oman ryhmän eskarilta. 
4. Eskarin päättäjäiset ja kauniita muistoja ja sanoja lapsilta ja perheiltä. Haikeutta ilmassa.















Mitä mieltä olette
näistä puhelimen
kätköistä
postauksista?
Joo vai ei?